Perinteinen Imatra MTB maastopyöräilytapahtuma lähestyy! Elokuun alkuun on vielä aikaa ja tapahtumajärjestelyt ovat hyvässä vaiheessa, vaikka alkuvuosi onkin ollut varsin poikkeuksellinen. Tästä syystä olemme joutuneet jonkin verran muuttamaan totuttua tapaa järjestelyiden suhteen ja tässä pieni infopläjäys muutoksista;
Tällä hetkellä on vielä hiukan epäselvää, tapahtuuko lähtö edelleen yhteislähtönä vai lähetetäänkö ryhmät matkaan väliaikalähtönä. Vallitsevan tilanteen ja viranomaisohjeistuksen pohjalta näyttää siltä, että
osallistujat tullaan jakamaan 50 henkilön ryhmiin tavoiteajan perusteella. Tilanteet elävät vauhdikkaasti ja oman haasteensa tuo ajanottolaitteisto. Moni tapahtuma on jouduttu siirtämään alkukesästä loppukesään ja ruuhkaa, tai valinnanvaraa, alkaa viikonlopuilla olla.
Huoltopisteet ovat kohtuullinen haaste, että ne pystytään järjestämään mahdollisimman väljiksi ja ruuhkattomiksi. Myös huoltopisteillä tarjolla oleviin energia- sekä nestevajetta korjaaviin tuotteisiin joudutaan hyvin suurella todennäköisyydellä tekemään muutoksia aikaisempiin vuosiin verrattuna. Jotain kuitenkin on aina tarjolla, nestettä sekä kiinteämpää.
Ennakkoilmoittautuminen on auki 2.8 asti. Ilmoittautua voi myös paikan päällä kilpailukansliassa mutta silloin ei ole mahdollista päästä tavoiteaikansa mukaiseen lähtöryhmään, vaan matkan mukaan loppupään
ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä.
Reitti on ajateltu pitää hyvin samankaltaisena kuin ennenkin, sopivasti haasteellisena ja polkupitoisena.
Tällaista täällä olemme miettineet turvallisen ja hauskan tapahtuman järjestämiseksi. Toivottavasti Ilmojen Herra suosii jälleen kerran meitä, sekä muita ulkoilmatapahtumien järjestäjiä! Lämpimästi tervetuloa, isot ja pienet pyöräilijät!
-Jaakko x2 + kaikki muut talkoolaiset-